Kanye West palasi ryminällä Instagramiin – julkaisi tekstiviestejä Kardashianeilta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Räppäri Kanye ”Ye” West on vetäytyi keväällä määrittelemättömän pitkälle sairauslomalle. Hän tiedotti keskittyvän hyvinvointiinsa ja etenkin mielenterveyteensä. Hän otti pitkän paussin myös sosiaalisesta mediasta, mutta näytti tehneen paluun eetteriin.

Kanye West on rikkonut somehiljaisuuden julkaisemalla Kim Kardashianin lähettämiä tekstiviestejä kaikkien luettavaksi. Kyse saattaa olla rikoksesta, mutta mies ei välitä seuraamuksista. Hän on pyytänyt apua Kardashianien klaaniin kuuluneilta tai edelleen kytköksissä olevilta miehiltä, joita hän nimittää spermanluovuttajiksi.

Sen lisäksi West julkaisi yksityisiä viestejä ex-vaimoltaan. Kim Kardashian on lähettänyt äitinsä Kris Jennerin puolesta viestin, jossa hän pyytää, että West lopettaisi Jennerin nimen mainitsemisen julkisesti. Hän on lähes 67-vuotias, eikä vanhuuteen sovi ylimääräinen stressi.

– Teillä ei ole valtaa päättää tummaihoisista lapsistani tai siitä, missä he käyvät koulua. He eivät aio esiintyä Playboyn sivuilla tai seksivideoilla. Kerro Clintonin perheen ystävillesi, että tulevat ja ottavat minut kiinni. Olen täällä, West vastasi.

Yhdessä viestissä pyydettiin Westiä lopettamaan ja mies vastasi, että ”En”, SkyNews uutisoi.

Tiedossa ei ole, missä Kanye West on hoitanut mielenterveyttään. Hän on sopinut yhteishuoltajuudesta lastensa äidin, Kim Kardashianin kanssa. Tiedossa ei ole, miten tämä tilanne vaikuttaa huoltajuuteen. Hän on poistanut viestit sittemmin Instagramista.