Ibizan legendaarinen Pacha-yökerho myynnissä – hintalappu hipoo taivaita

Matkailu · Terhi Piiroinen

Jokainen Ibizalla joskus juhlinut tietää legendaarisen yökerho Pachan. Paikka on juhlasaaren ehkä kuuluisimpien klubien joukossa. Nyt Pachan omistajat myyvät yrityksen huikealla 500 miljoonalla eurolla.

Espanjalainen El Confidential -lehti kertoo, että yökerhon lisäksi pakettiin kuuluu myös muita saman konsernin kiinteistöjä. Yhtiössä yhteensä 16 yökerhoa, ravintolaa ja hotellia.

Ricardo Urgellin perustama Pacha avasi ovensa vuonna 1973 ja on houkutellut juhlijoita siitä lähtien. 1990-luvulla Pacha kehittyi superklubiksi, johon mahtui jopa 3.000 ihmistä bailaamaan. Jokainen huone oli omistettu eri musiikille.

Viime kuussa Ibizan ja Palman yökerhot nousivat otsikoihin bilehuumausten vuoksi. Tämän seurauksena Ison-Britannian konsulaatit Palmassa ja Ibizalla aloittivat uudelleen ”Stick With Your Mates” -kampanjansa kannustaakseen nuoria turisteja pysymään yhdessä lomalla.