Martina Aitolehden elämäkertateoksesta myyntihitti – elokuun suosituin kirja

Viihdeuutiset Toimittaja:

Realitytähti ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on koonnut neljäkymmentä vuotta tähän asti kestäneen elämänsä kirjan kansien väliin. Hippo Taatilan ja Martina Aitolehden teos Martina – Taistelija on noussut Kirjakauppaliiton kuukauden myydyimmäksi teokseksi.

Martina Aitolehti on kasvanut viime vuosina oman arvonsa tuntevaksi voimanaiseksi, joka menee läpi vaikka harmaan kiven. Hän on ansioitunut unelmiensa toteuttamiselle ja etenee kohti tavoitteitaan jopa analyyttisen kylmäpäisesti. Hän on elänyt koko aikuisikänsä julkisuudessa, mutta paljon on jäänyt lööpeiltä piiloon.

– Kirja kertoo, miten mahdottomilta tuntuvien haasteiden ja julkisuuden paineen keskeltä voi vielä nelikymppisenä nousta triathlonurheilijaksi ja onnelliseksi oman arvonsa tuntevaksi naiseksi. Kirja tarjoaa eväitä jokaiselle oman elämänsä suuntaa ja tavoitteita miettivälle lukijalle, WSOY:ltä kerrotaan.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.