Hieromasauvoja ja liukuvoidetta moottoritien täydeltä – onnettomuudella erikoinen seuraus

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Oklahomassa kulkevalla moottoritie I-40:llä on tapahtunut onnettomuus, jossa rekka perävaunuineen kaatui tielle. Täydessä lastissa ollut rekka oli kaatunut moottoritien ulosmenoliittymässä, jolloin sen lasti levisi pitkin moottoritietä.

Paikalla ollut KWTV News 9 -televisiokanavan helikopteri kuvasi onnettomuustilannetta ja uutiset raportoivat tilannetta suorassa lähetyksessä. Studiossa oltiin kiinnostuneita, mitä rekan lasti piti sisällään. Helikopterissa raportoinut Jim Gardner ei suostunut kertomaan asiaa, mutta sanoi, että tielle levinneen lastin siivoustyöt tulevat kestämään kauan.

Videon lähempi tarkastelu osoittaa, että tielle on levinnyt aikuisten käyttöön tarkoitettuja intiimituotteita. Mukana on muun muassa laatikkokaupalla hieromasauvoja ja liukuvoiteita. Lastin sisällöstä uutisoi The Lost Ogle.