Maroon 5 -tähden pettämiskohu paisuu – halusi nimetä lapsensa salarakkaan mukaan?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maroon 5 -yhtyeestä ja soolourastaan tunnettu laulaja Adam Levine on pettämiskohun keskiössä. Instagram-malli Sumner Stroh kertoi TikTokissa hänellä olleen suhde Levinen kanssa noin vuoden ajan, vaikka laulaja on naimississa Behati Prinsloon kanssa.

Stroh ei alkuun maininnut Levineä nimeltä. Myöhemmin hän kuitenkin jakoi ruudunkaappauksia viesteistä, jotka näyttivät olleen peräisin laulajalta. Strohin mukaan hän olisi halunnut käsitellä asiaa yksityisesti, mutta päätti paljastaa asian TikTokissa ystävänsä yritettyä myydä ruudunkaappauksia medialle.

– Olin suhteen aikana nuori ja naivi, ja rehellisesti sanottuna tunnen oloni hyväksikäytetyksi, Stroh kertoi.

Stroh kertoi Levinen lähestyneen häntä vielä suhteen päätyttyä erikoisella kysymyksellä. Mallin mukaan Levine kysyi, voisiko hän nimetä tulevan lapsensa Sumneriksi väitetyn salarakkaan mukaan.

Levine on sittemmin kiistänyt Instagram-tarinoissaan salasuhteen. Laulaja kuitenkin myöntää ylittäneensä rajoja ja puhuneensa flirttailevaan sävyyn muille naisille kuin vaimolleen. Levine ja Victoria’s Secret -mallina tunnettu Prinsloo ovat olleet naimisissa vuodesta 2014 lähtien, ja pariskunta odottaa parhaillaan kolmatta lastaan.

@sumnerstroh embarrassed I was involved w a man with this utter lack of remorse and respect. #greenscreen ♬ original sound – Sumner Stroh