Michael Jackson halusi perustaa musiikkikoulun Afrikkaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Edesmennyt popin kuningas Michael Jackson on suunnitellut musiikkikoulun perustamista Afrikkaan. Hän oli keskustellut ideasta yhdessä ystävänsä Akonin kanssa. Kaksikko aikoi auttaa afrikkalaisia lahjakkuuksia tarjoamalla heille tiloja ja neuvoja.

– Minä ja Michael puhuimme musiikkiyliopistojen perustamisesta eri puolille Afrikkaa, antaen heille työkaluja ja tietämystä liiketoiminnasta sekä auttaakseen heitä hiomaan taitojaan, Akon kertoi TMZ:lle.

Akon ei ole luopunut unelmasta. Hänen mukaansa maassa on paljon nuoria lahjakkuuksia, joiden kyvyt eivät pääse esiin ilman apua. Hän haluaa edistää Michaelin tahtoa ja viedä hanketta eteenpäin yksin.