Bruce Willis myi ulkonäkönsä deepfake-yhtiölle – digiversio esiintyi jo venäläismainoksessa

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Bruce Willis ilmoitti taannoin lopettavansa näyttelemisen, mutta tähti saatetaan nähdä uusissa rooleissa tulevaisuudessakin. Willis on nimittäin myynyt yhdennäköisyytensä deepfake- eli syväväärennösteknologiaan erikoistuneelle Deepcake-yhtiölle.

Sopimus tarkoittaa sitä, että Deepcakella on lupa luoda tekoälyn avulla digitaalinen kaksoisolento Bruce Willisistä. Digiversio luotiin lataamalla 34 000 Willisin elokuvista peräisin olevaa kuvaa keinotekoiseen neuroverkkoon. Prosessi kesti yhteensä 14 vuorokautta.

Willisin digiversio teki ensiesiintymisensä jo elokuussa 2021 venäläisen teleoperaattori Megafonin mainoksessa. Consequence-sivuston mukaan tähden kasvot siirrettiin sijaisnäyttelijä Konstantin Solovioville deepfake-teknologian avulla.

Willisin paljastettiin keväällä saaneen afasiadiagnoosin, minkä vuoksi hän vetäytyi eläkkeelle uraltaan. Afasia on aivoperäinen häiriö, joka aiheuttaa vaikeuksia ymmärtää tai tuottaa puhuttua tai kirjoitettua kieltä.