Kahvin hinta nousi Suomessa eniten EU:ssa – yhden tuotteen tilanne päinvastainen

Ruoka · Tim Isokivi

Suomalaiset tunnetaan kahvikansana. Valitettavasti Suomi on tällä hetkellä Euroopan kärkimaa myös toisenlaisessa kahviin liittyvässä asiassa, sen hinnassa. Tilastopalvelu Eurostatin mukaan kahvin hinta oli elokuussa 43,6 prosenttia kalliimpaa kuin vielä kolme vuotta takaperin.

Kahvin hinta on tilastokeskuksen mukaan noussut Suomessa eniten koko Euroopan unionissa. Harva Euroopan maa on tosin välttynyt kahvin hinnan tuntuvasta noususta, sillä elokuussa kahvin hinta oli EU:ssa keskimäärin 16,9 prosenttia korkeampi kuin elokuussa 2021.

Suomen jälkeen kahvin hinta on noussut eniten Liettuassa. Kärkisijoilla EU-maiden kahvin hinnassa ovat myös Ruotsi, Viro ja Unkari.

Kaikissa elintarvikkeissa Suomi ei ole kärkisijoilla hinnan nousussa. Tilastokeskuksen mukaan sokerin kohdalla hinnan nousu on ollut Suomessa jopa EU:n pienimmästä päästä. Eniten sokeri on kallistunut Puolassa, Virossa ja Latviassa.