Huhumylly pyörii: Demi Lovato perui taas keikan – kiertue vaarassa?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulaja Demi Lovato on perunut jo kaksi esitystä uudella Foly Fvck -kiertueellaan lyhyen ajan sisällä. Hän on kärsinyt terveysongelmista, mutta julkisuuteen ei ole kerrottu sairauden laadusta enempää tietoa kuin se, että hänen äänensä on lähtenyt.

– Detroit, halusin todella taistella tieni huomiseen esitykseen, mutta ääneni on edelleen poissa ja tarvitsen vielä muutaman päivän paranemiseen, Lovato kirjoitti Instagramiin.

Keikat on siirretty nyt marraskuulle. Fanit ovat huolestuneita, koska Demi Lovatolle on buukattu keikkoja joka toiselle päivälle. Tahti saattaa olla liian kova, eikä laulajalle jää tarpeeksi lepoaikaa esiintymisten välissä. Lisäksi naisella on historiassaan päihdekierteitä, jotka ovat alkaneet juurikin stressaavista olosuhteista. Asiaa ei helpota se, että Demi Lovato on kertaalleen kirjoittanut lopettavansa koko kiertueen.

– Olen ihan helvetin kipeä, enkä pääse ylös sängystä. En pysty tekemään tätä enää. Tämä kiertue tulee olemaan elämäni viimeinen. Rakastan teitä ja kiitos kaikesta, Lovato kirjoitti Instagramiin, mutta poisti tekstin myöhemmin.