Lattian alta löytyi aarre – satojen tuhansien kultakolikot

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Englannin Yorkshiressä asuva pariskunta löysi kotia remontoidessaan todellisen aarteen. Lattialautojen alta paljastui kultakätkö, jonka avulla heistä tuli lopulta satoja tuhansia euroja rikkaampia.

Pariskunta remontoi 1700-luvulla rakennettua taloa vuonna 2019 Ellerbyssä. Rakennuksen lattialautojen alta paljastui astia, joka sisälsi yli 260 kultakolikkoa. 1600-1700-luvun kultarahat olivat BBC:n mukaan kuuluneet Baltiassa kaupankäyntia harjoittaneelle Fernley-Maistersin suvulle.

Kolikoiden arviotiin alun perin olevan yhteensä noin 200 000 punnan arvoisia. Lontoossa järjestetyssä huutokaupassa ne myytiin lopulta kuitenkin jopa 754 000 punnan eli noin 860 000 euron hintaan. Kiinnostus huutokauppaa kohtaan lisääntyi erittäi halutuiksi kuvailtujen kultarahojen saatua kansainvälistä huomiota.