Tampereen Valoviikot järjestetään tänäkin syksynä – päättyvät viime vuotta aikaisemmin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tampereella on järjestetty jo 1960-luvulta lähtien vuotuisia Valoviikkoja. Niiden aikana Tampereen keskustan katujen yllä hohtavat näyttävät valokuviot. Tänä vuonna Valoviikoissa on luvassa uudistuksia. Tampereen Valoviikot palaavat vanhaan aikatauluun. Ne alkavat 28. lokakuuta ja päättyvät loppiaisena eli 8. tammikuuta 2023.

Valoviikkojen kestoa on siis lyhennetty, sillä viime vuosina ne ovat jatkuneet maaliskuulle saakka. Valoviikkojen lyhentäminen johtuu sähkön kallistuneesta hinnasta. Tampereen kaupungin mukaan Valoviikkojen energiankulutus on jo ennestään pienentynyt led-tekniikan ja valojen uusimisen ansiosta. Valogallerian valoteokset ovat esillä edelleen 12. maaliskuuta asti.

Tampereen kaupunki on kertonut myös säätävänsä katuvalojen paloaikoja aikaisempaa tarkemmin. Suuria muutoksia ei tosin tehdä ainakaan toistaiseksi jo aikaisempien energiansäästötoimenpiteiden lisäksi.