90 Päivää morsiamena -tähti paljasti avioliiton vanhemmilleen – järkyttävä reaktio

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessakin on seurattu intialaisen Sumitin ja amerikkalaisen Jennyn parisuhdetta. Eniten kivikkoja on tuottanut Sumitin aiempi avioliitto sekä vanhempien kova vastustus Jennyä kohtaan. Nyt Sumitin on paljastettava totuus vanhemmilleen.

Sumitin aiempi avioliitto oli järjestetty. Hän rakastaa Jennyä ja pariskunta on astunut avioon. Sumitin perhe tulee kylään ja heidän on kerrottava onnellisesta perhetapahtumasta. Sumit on kauhusta kankea ja Jenny aloittaa keskustelun. Sumitin äiti raivostuu ja sanoo, että avioliitto onnistuu ainoastaan hänen kuolleen ruumiinsa yli.

– Mutta me olemme menneet jo naimisiin, Sumit täräyttää.

Hänen äitinsä sanoo hylkäävänsä pojan ja purskahtaa itkuun.

Jenny luopui ammatistaan ja koko omaisuudestaan muuttaakseen miehensä luokse Intiaan. Miehen vanhemmat ovat olleet rajusti Jennyä vastaan alusta saakka. 90 Päivää morsiamena seuraa Yhdysvalloista kotoisin olevien ihmisten rakkaustarinoita ulkomaalaisten ihmisten kanssa. Sarjan nimi tulee siitä, että parin on avioiduttava 90 päivän sisällä Yhdysvaltoihin saapumisen jälkeen tai heidän viisuminsa umpeutuu.