Superjulkkikset todistajana skientologin oikeudenkäynnissä – 70’s Show -tähti syytettynä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Takavuosina huippusuosituksi nousseen 70’s Show -televisio-ohjelman tähti Danny Masterson on saanut syytteet kolmesta raiskauksesta. Seksuaalirikokset ovat tapahtuneet vuosien 2001-2003 välisenä aikana.

Mies on harras skientologi. Nyt monta kirkosta eronnutta ex-skientologia ja julkisuudesta tuttua nimeä astuu todistajanaitioon kertomaan oman versionsa tapahtumista. Mikäli Masterson tuomitaan, voi hän joutua jopa 45 vuodeksi vankeuteen, eli mahdollisesti koko loppuelämänsä ajaksi. Skientologien kirkko yritti pitää syytteet ja tulevan oikeudenkäynnin salaisena. Uskonnollisen yhteisön varallisuus on tähtitieteellinen ja se omistaa karrikoidusti sanoen puolet Hollywoodista.

Syyttäjän todistajaluetteloon kuuluu muun muassa Elviksen tytär Lisa Marie Presley, Jason Leen entinen vaimo Carmen Llywelyn, Mastersonin entinen avustaja Brie Shaffer, näyttelijä Cheryl Laddin tytär Jordan ja tunnettu asianajaja Marty Singer. Mastersonin raiskauksen uhreja on vaadittu pysymään vaiti. Myös he kaikki ovat kuuluneet skientologeihin, New York Post uutisoi.