Ed Sheeran joutui pettymään – tähden James Bond -tunnari hylättiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

James Bond -elokuva No Time to Diessä kuultiin Billie Eilishin esittämä tunnuskappale. Vuonna 2021 ensi-iltansa saaneen agenttiseikkailun Bond-teeman tekijäksi kaavailtiin kuitenkin alun perin brittiläistä laulaja-lauluntekijä Ed Sheerania.

Ed Sheeran kertoi That Peter Crouch Podcastissa alkaneensa jo kirjoittamaan Bond-elokuvan uutta tunnuskappaletta. Suunnitelmat kuienkin muuttuivat ohjaaja Danny Boylen jätettyä tuotannon. Ohjaajan vaihtumisen seurauksena myös suunnitelmat Sheeranin tekemästä kappaleesta hylättiin.

– Olin hyönteisen häpykarvan päässä Bond-tunnarin tekemisestä. He kuitenkin vaihtoivat ohjaajaa ja käsikirjoitusta, ja se meni sivu suun. Olin jo alkanut työstämään kappaletta. Rehellisestti sanotuna se sattui, Sheeran avautui.

Sheeranin mukaan hän olisi valmis tekemään Bond-kappaleen, jos häntä vain pyydettäisiin uudelleen. Tähti tosin myöntää, ettei hänen äänensä olisi välttämättä sopiva Bond-teemaan.