Kuningas Charles suunnittelee maailmankiertuetta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuningas Charles III suunnittelee aloittavansa hallitsijakautensa mittavan maailmankiertueen merkeissä. Lomailun sijaan maailmalla matkaaminen tapahtuisi kuninkaallisille tyypillisten edustustehtävien merkeissä.

Toistaiseksi tiedossa ei ole, saatettaisiinko Charles nähdä lähitulevaisuudessa myös Suomessa tai muissa Pohjoismaissa. Mirror-lehden mukaan kuningas suunnittelee matkustavansa ainakin Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja muihin Kansanyhteisöön kuuluviin maihin. Hän tulee matkustamaan myös Iso-Britannian sisällä.

Brittihovin lähteiden mukaan matkustamisen tarkoituksena on vahvistaa Britannian siteitä muiden valtioiden kanssa. Charles tekee osan edustusmatkoista yksin hänen puolinsonsa, kuningatar Camillan keskittyessä muihin asioihin. Osassa matkoista mukana ovat Prinssi William ja prinsessa Catherine.

Kuninkaallisten maailmankiertueet eivät ole uusi ilmiö. Ensimerkiksi Charlesin edesmennyt äiti, kuningatar Elisabet II vieraili 52 Kansanyhteisön maassa ja 21 muussa maassa hallitsijakautensa juhlavuotena 1970-luvulla.