Tukholmalaisessa eläintarhassa karannut kuningaskobra löytyi – oli karkuteillä melkein viikon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tukholman Skansen -eläintarhasta karkasi viime viikonloppuna metrien pituinen myrkkykäärme. Sir Väs -niminen kuningaskobra on sittemmin onnistuttu paikantamaan lähes viikon mittaisiksi venähtäneiden etsintöjen päättteeksi.

Kuningaskobra löytyi lopulta kameroiden avulla terraarion läheisestä väliseinästä. Järin kauas se ei siis ollut ehtinyt. Skansenin akvaarion omistaja Jonas Wahlström kertoo Expressen-lehdelle, että käärme pyritään saamaan ulos vahingoittumattomana tekemällä seinään isomman reiän.

Wahlströmin mukaan käärmeellä alkaa todennäköisesti olla jo kova jano sen luikerreltua rakennuksen rakenteissa päiväkausien ajan. Käärmettä yritettiin houkutella esiin tuloksetta kuolleiden rottien avulla. Se onnistui myös välttelemään pitkään kameroita.

Vasta hiljattain eläintarhaan muuttanut Sir Väs on ensimmäinen käärme 15 vuoteen, joka on onnistunut pakenemaan Skansenissa. Paon vuoksi se on saanut pakotaiturille sopivan Houdini-lempinimen.