Gävlen pukkia yritetään suojella tuhopoltoltolta – ympärille tehostettu aita ja videovalvonta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruotsin Gävleen pystytetään jouluisin 13 metriä korkea olkinen pukki. Vaikka olkipukki on itsessään näyttävä ilmestys, on se maailmalla erityisen tunnettu toisenlaisesta syystä. Sillä on tapana joutua tuhopolttojen kohteeksi.

Tänä vuonna Gävlen pukki tulee saamaan uuden sijainnin. Gävlen torilla kännissä olevien uuden kulttuuritalon rakennustöiden vuoksi pukki pystytetään Kaupungitalon esplanadille. Gävlen pukki esitellään yleisölle tänä vuonna 27. marraskuuta.

Uudessa sijainnissa pukkia yritetään suojella entistä tehokkaammin tuhopoltolta. Sitä ympäröi tänä vuonna kaksinkertainen aita. Lisäksi pukkia valvotaan Aftonbladetin mukaan vartiointikopeista käsin ja turvakameroiden avulla.

Gävlen pukki on pystytetty vuodesta 1996 lähtien. Se on joutunut vuosien saatossa useita kertoja tuhopolttojen kohteeksi. Pukki roihusi jälleen viime vuonna vältyttyään palamiselta viitenä sitä edellisenä vuotena.