Amazonin jättikala voi kasvaa 200-kiloiseksi järkäleeksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman suurin makeassa vedessä elävä kalalaji löytyy Amazonjoelta. Arapaima-niminen laji oli vaarassa kuolla sukupuuttoon, mutta sinnikäs suojelutyö tuotti tulosta. Kalakannat ovat lähteneet jälleen nousuun.

Arapaima on suosittu ruokakala, koska sen liha on ravitsevaa ja lähes ruodotonta. Nyt jättimäisiä kaloja kalastetaan hallitusti ja siten, ettei sen lajikanta romahda. Kalan nostamiseksi veneeseen vaaditaan muutama mies, koska se voi kasvaa peräti kolme metriä pitkäksi ja 200 kiloa painavaksi.

Kyseistä kalaa pyydetään ainoastaan kerran vuodessa syyskuussa. Kalaa pyydetään erityisellä verkolla. Kun kalastajat saavat sellaisen kiinni, he nostavat verkon ja lyövät kalaa päähän, Associated Press kertoo. Kalaa myydään, jotta kylä saa rahaa aurinkopaneelien hankkimiseksi.