Suomalaiset nipistivät sähkönkulutustaan – kahdeksan prosentin säästö viime vuoteen

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Energiakriisi näkyy erityisesti eurooppalaisten elämässä. Myös suomalaisia on pyydetty tarkkailemaan sähkönkulutustaan. Fingridin ennakkolaskelmien mukaan sähkönkulutus on vähentynyt elo-lokakuussa edellisen vuoden vastaaviin kuukausiin verrattuna. Lokakuussa kulutettiin kahdeksan prosenttia vähemmän sähköä kuin vuosi sitten.

– Astetta Alemmas -kampanjan esimerkit sähkön käytön vähentymisestä osoittavat, että jokainen suomalainen voi myös omalla toiminnallaan ehkäistä sähköpulan syntymistä vähentämällä sähkönkäyttöä omassa arjessaan, sanoo johtaja Tuomas Rauhala Fingridistä.

Säästötoimien aika ei ole ohi. Aiemmin Fingrid on varoittanut sähköpulan riskistä tulevana talvena. Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö.