Harrison Ford näyttelee näillä näkymin viimeistä kertaa arkeologi Indiana Jonesia elokuvasarjan viidennessä osassa. Hahmon seikkailut saattavat kuitenkin jatkua kesällä 2023 ensi-iltansa saavan elokuvankin jälkeen.
Disneyn on paljastettu suunnittelevan Indiana Jones -televisiosarjaa. Variety-lehden mukaan viihdejätti ja Lucasfilm-tuotantoyhtiö ovat käyneet jo neuvotteluja mahdollisten käsikirjoittajien kanssa. Projektin tarkemmat yksityiskohdat ovat kuitenkin vielä kiven alla.
80-vuotias Harrison Ford on aikaisemmin kertonut jättävänsä roolin viidennen elokuvan jälkeen. Disney on kuitenkin halukas jatkamaan suosikkihahmon seikkailuja joko elokuvien, tv-sarjan tai molempien muodossa. On siis mahdollista, että Indiana Jonesina nähtäisiin jatkossa uusi näyttelijä.
Indiana Jones on seikkaillut elokuvien ohella televisiossa aikaisemminkin. Yhdysvalloissa vuosina 1992-1993 esitetyssä The Young Indiana Jones Chronicles -sarjassa seurattiin hahmon edesottamuksia lapsena ja nuorena. Sarja nähtiin Suomessa MTV3-kanavalla nimellä Indiana Jones Junior.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Disney, Harrison Ford tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.