Elvis Presleyn lentokone huutokaupataan – punainen samettiverhoilu silkkaa luksusta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Elvis Presleyn yksityinen lentokone on huutokaupattavana. Kyseessä on laulajan vuoden 1962 Lockheed 1329 Jetstar. Lentokone oli seisomassa 35 vuotta Roswellissa, New Mexicossa. Lentokoneessa on yhdeksän alkuperäistä punaista samettiistuinta, viihdekeskus ja mikroaaltouuni.

– Elvis ja hänen vaikutus musiikkiteollisuuteensa tunnetaan kaikkialla maailmassa, huutokaupasta vastaava Mecum Auctions tiedottaa.

Suihkukone huutokaupattiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 noin 430.000 dollarilla. Elviksellä oli yhteensä kolme lentokonetta. Nyt myytävänä olevan koneen hän hankki 840.000 dollarilla vuonna 1976. Hän menehtyi seuraavana vuonna 42-vuotiaana.

– Lockheedin JetStar oli vuosikymmenien ajan suosituin lentokone lukemattomille julkkisille, vaikutusvaltaisille merkkihenkilöille ja kuuluisuuksille, eikä tämä vuoden 1962 Lockheed 1329 JetStar ole poikkeus.

Sisällä ohjaamossa on puupanelointi ja punainen samettiverhoilu kullanvärisellä viimeistelyllä. Lentokoneen viihdejärjestelmä on piilotettu mediakaappiin, ja siellä on televisio, RCA-videonauhuri ja äänikasettisoitin sekä kuulokeportit ja ääniohjaimet jokaisella istuimella. Kaksi muuta Elviksen omistamaa yksityiskonetta on nyt esillä hänen Graceland-kodissaan Memphisissä, Yhdysvaltojen Tennesseen osavaltiossa.