Kännykkä pois! Kirjojen lukeminen parantaa lapsen keskittymiskykyä ja vähentää stressiä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Lasten suhtautuminen lukemiseen luodaan varhaislapsuudessa. Jälkikasvua on järkevä kannustaa kirjojen pariin ja vähentää ruutuaikaa merkittävästi. Lukemisella on suuri vaikutus lapsen kielellisiin taitoihin ja se lisää luovuutta, mielikuvitusta sekä sosiaalisia taitoja.

– Lasten ja nuorten arki on usein täynnä kiirettä ja digitaalista viriketulvaa. Kirjan lukeminen antaa mahdollisuuden rauhoittua hetkeksi ja heittäytyä mielikuvituksen vietäväksi. Samalla lapsen ja nuoren keskittymiskyky paranee ja stressi vähenee. Lukeminen luo vahvan perustan lapsen elämälle. Tarinoista nauttiminen siis kannattaa, kertoo Kustannusosakeyhtiö Otavan uutena toimitusjohtajana aloittava Eva Reenpää.

Otava tukee lasten ja nuorten lukemista ja lahjoittaa 30.000 euroa lukemisen edistämiseen. Lasten ja nuorten säätiö käyttää Otavan lahjoituksen lasten ja nuorten lukuilon kasvattamiseen. Päiväkodeissa ja oppilaitoksissa ympäri Suomen järjestetään muun muassa tarinoiden tuottamiseen ja yhdessä lukemiseen innostavia työpajoja ja tapahtumia.

─ Lukeminen lisää ymmärrystä maailmasta, kasvattaa empatiaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Lukutaito antaa keinoja sanoittaa omia tunteita ja luo pohjan myös itseilmaisulle. Otavan merkittävän lahjoituksen turvin voimme tehdä entistäkin laajempaa työtä lasten ja nuorten lukemisen eteen, kertoo Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen.