Kotimaiset elokuvat rajussa nosteessa – enemmän katsojia kuin ennen koronaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kotimaisten elokuvien katsojamäärät ovat Suomen Filmikamarin tiedotteen mukaan kasvaneet. Niiden katsojamäärät ovat olleet kuluneella syyskaudella 50 prosenttia suuremmat kuin ennen koronapandemiaa.

Kotimaisia elokuvia kävi syyskuusta marraskuuhun katsomassa yhteensä 878 000 katsojaa. Vuosien 2018 ja 2019 samaan ajanjaksoon verrattuna kotimaisten elokuvien katsojien määrä on on kasvanut jopa puolella. Kaikkiaan kotimaiset elokuvat ovat keränneet marraskuun jälkeen lähes 1,4 miljoonaa katsojaa.

– Kävijämäärät sen kertovat, kotimainen elokuva kiinnostaa elokuvateatteriyleisöä edelleen, Suomen Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen kertoo tiedotteessa.

Syyskauden kotimaisista elokuvista suosituin oli Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä lähes 200 000 katsojalla. Perässä seuraavat Supermarsu 2 ja Rakkaani merikapteeni yli 100 000 katsojalla.