Haastattelussa Basic Element: ”Olemme kiertäneet Suomea 30 vuotta”

Haastattelut Viihdeuutiset · Stara.fi

Ruotsalainen Basic Element on yksi kaikkien aikojen ikonisimpia eurodancen yhtyeitä, ja yhtye onkin ollut tuttu näky myös Suomen festivaaleilla jo kolmen vuosikymmenen ajan. Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä yhtye julkaisi 9. joulukuuta uuden singlen, jossa ovat mukana myös ruotsalainen Dr Alban ja suomalainen Waldo’s People. Kolmikko on keikaillut vuosikymmeniä samoilla lavoilla, mutta vasta nyt he levyttivät yhdessä. Mukaan tiimiin tuli lopulta myös Amaranthe-yhtyeen Elize Ryd.

– Olemme kaikki ystäviä ja olimme keskustelleet yhteistyöstä jo jonkin aikaa, joten lopulta päätimme toteuttaa sen. Minä ja Jonas kirjoitimme ja tuotimme tämän uuden kappaleen nimeltä Life is Now. Kutsumme sitten mukaan Dr Albanin, Waldo’s Peoplen ja Elizen. Kappale on tyypillistä Basic Elementiä, mutta muokkasimme sitä hieman, jotta kaikki sopisivat mukaan. Olemme tästä erittäin ylpeitä ja toivomme, että ihmiset pitävät siitä, Basic Elementin keulahahmo Peter Thelenius kertoo Staralle.

Basic Element on yksi pisimpään aktiivisina olleista 1990-luvun eurodancen hittiyhtyeistä, ja yhtyeen poikkeuksellisen pitkä ura olisi antanut sille monia mahdollisuuksia livetä alkuperäisestä musiikkityylistä. Näin ei ole kuitenkaan käynyt ja yksi menestyksen salaisuuksista lieneekin siinä, että yhtye on pysynyt uskollisena perinteiselle ysärityylilleen.

– Pyrimme säilyttämään musiikissamme mahdollisimman paljon Basic Element -tunnelmaa, mutta seuraamme tietenkin miltä musiikki kuulostaa tänä päivänä ja pyrimme sekoittamaan sitä omaan tyyliimme. On tärkeää pysyä old schoolin hermolla, Thelenius kertoo Staralle.

Ruotsalaisyhtye on keikkaillut koko uransa ajan, ja sen klassikkohitit ovat jo tuttuja monille. Nyt Basic Element on siis aktivoitunut myös studiossa ja julkaissut uutta musiikkia. Yhtyeen keulahahmon mukaan uusi musiikki ei tule jäämään vain tähän yhteen kappaleeseen, vaan tulevilla keikoilla kuullaan mahdollisesti myös muuta uutta tuotantoa. Ja kuka ties jollain keikalla nähdään vierailevana tähtenä myös uudella kappaleella vieraileva Dr Alban.

– Kyllä. Meidät on kiinnitetty muutamille upeille keikoille Suomeen myös vuonna 2023. Keikoilla tullaan kuulemaan tämä uusin singlemme, mutta mahdollisesti myös muuta uutta materiaalia. Olemme nykyisin hyviä ystäviä Dr Albanin kanssa, joten yhteiset keikat eivät ole lainkaan mahdottomia, Thelenius vinkkaa.

Keikoilla kuullaan tietenkin myös yhtyeen suurimmat hitit, mutta hieman yllättäen joukosta ei löydy yhtä ja samaa klassikkoa, joka toimisi kaikissa maissa ylivoimaisen hyvin. Eri maissa toimivat nimittäin yleensä eri kappaleet. Suomen keikoilla kaksi kappaletta on ylitse muiden.

– Se riippuu paljolti siitä missä maassa olemme keikalla. Suomessa The Ride ja To You toimivat erittäin hyvin, Peter kertoo.

Ensi vuonna Basic Elementillä tulee täyteen 30 vuotta, ja yhtye viettää juhlavuottaan tietenkin keikkaillen. Kolmessa vuosikymmenessä on tehty Suomessa lukemattomia keikkoja, mutta eräs poikkeuksellinen esiintyminen on jäänyt erityisesti mieleen.

– Suomessa on tapahtunut monia asioita uramme aikana, koska olemme kiertäneet upeaa maatanne jo 30 vuoden ajan. Eräs mieleenpainuvimmista keikoista oli kun esiinnyimme päiväkeikalla 800 armeijan miehelle ja naiselle, jotka olivat kaikki pukeutuneet univormuihin, Peter muistelee.