Älä hamstraa ruokaa jouluksi – osta vain mitä varmasti syödään

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Fiksuruoan verkkokaupan kautta ruokahävikkiä onnistuttiin vähentämään viime jouluna yhteensä 374.000 kiloa. Yritysten joulun ajan ylijäämätuotteet kulkeutuvat Fiksuruoan myytäväksi huomattavasti edullisempaan hintaan kuin mitä ne kustantavat kaupassa.

– Juhlapyhinä syntyy usein enemmän hävikkiä, ja kiireinen sesonki alkaa oikeastaan heti aaton jälkeen, kun yritysten joulun ylijäämätuotteet tulevat meille myyntiin. Olemme vuosi vuodelta onnistuneet pelastamaan yhä isomman osan joulun sesonkituotteista joutumasta roskiin. Toivottavasti pystymme jälleen tänä jouluna vähentämään turhaa ruokahävikkiä entisestään, kertoo Fiksuruoan toimitusjohtaja Juhani Järvensivu.

Vaikka Fiksuruoan toiminta perustuu tuotannon ylijäämän myyntiin, yritys kehottaa jokaista miettimään omia kulutustottumuksia niin arkena kuin pyhinä.

Suurin syy ruoan päätymiselle roskiin jouluna on liian isot valmistusmäärät. Tärkein hävikkiä ehkäisevä vinkki onkin tarjoilujen suunnitteleminen etukäteen ja mitoittaminen ruokaseurueen kokoon nähden. Esimerkiksi neljän hengen reseptistä riittää hyvin 10–12 hengelle kun tarjolla on lukuisia ruokalajeja. Pöytään kannattaa valita myös vain niitä ruokalajeja, joille on kysyntää.

Toiseksi yleisin syy jouluruoan poisheittämiselle on kyllästyminen. Välipäivinä ylijääneistä ruoista onkin hyvä keksiä muita herkkuja. Perunalaatikosta syntyy helposti rieskoja, rosollista eksoottinen sosekeitto lisäämällä joukkoon kookosmaitoa ja porkkanalaatikosta esimerkiksi maukkaat aamupalasämpylät.