Salma Hayekin kuuma poseeraus ei jätä kylmäksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Meksikolaistaustainen näyttelijä Salma Hayek on paljastanut olleensa vaarassa menettää henkensä koronan vuoksi. Tähden mukaan hän vietti suuren osan viime vuodesta covid-19 -taudista toipumiseen. Hayek kuitenkin piti asian tuolloin salassa julkisuudelta. Sittemmin hän on jo toipunut koronasta ja palannut sosiaalisen median kuvien pariin.

Nyt Salma sekoittaa miesten pasmat poseeraamalla tyylikkäässä kesämekossa, jonka etumus on varustettu melko antavalla kaula-aukolla. Vähemmälläkin Hayek voisi osoittaa olevansa edelleen 2020-luvulla yksi maailman näyttävimmistä julkkisnaisista.

Taannoin koronaan sairastuneen Hayekin mukaan hänen energiansa ei ole täysin palannut taudista toipumisen jälkeenkään. Näyttelijätär on kuitenkin palannut sittemmin töiden pariin. Hayek näyttelee muun muassa Ridley Scottin House of Gucci -elokuvassa Lady Gagan ja Adam Driverin rinnalla.