Kurvikas Sammy Krieger saa silmät rävähtämään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kurvikas ja kolmekymppinen Instagram-sensaatio Sammy Krieger on kotoisin Yhdysvaltojen Portlandista. Naisella on miljoonittain seuraajia yhteisöpalveluiden sivuilla ja hän tienaa etenkin muhkeiden muotojensa avulla aikuisviihdettä tehden. Seuraajat kosiskellaan maksullisille alustoille herkullisen Instagram-sisällön avulla.

Sammylla on jo yli viisi miljoonaa seuraajaa. Syytä ei tarvitse arvailla, sillä naisen vartalon muodot ovat kuin ulkoavaruudesta. Hänen takamuksensa on jättikokoinen ja samaan aikaan vyötärö ainakin viisi kertaa kapeampi. Hänen tummaverisyytensä kertoo kreikkalaisista juurista, joita nainen on aiemmin kertonut omistavansa.

Sammy täytti viime vuonna 30 vuotta ja ikääntyminen on tuonut hänelle runsaasti seuraajia lisää kuluneen vuoden aikana. Nostimme esittelyyn naisen kuvakavalkadin parhaimmistoa.