Tältä näyttää elokuvan Amy Winehouse – ensimmäinen kuva päätähdestä julkaistiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläisen laulaja-lauluntekijä Amy Winehousen elämästä on tekeillä elokuva. Back to Black -elokuvan pääroolissa nähdään englantilaisnäyttelijä Marisa Abela, joka tunnetaan muun muassa HBO:n Industry-sarjasta.

Elämänkertaelokuvasta on nyt saatu hieman esimakua. Verkossa julkaistussa kuvassa Abela on muuntautunut edesmenneeksi laulajaksi. Elokuvan varsinaiset kuvaukset alkavat tammikuun puolivälin jälkeen.

Back to Blackissa seurataan Amy Winehousen elämää ja nousua tähteyteen Lontoossa 2000-luvulla. Elokuvan ohjaa Sam Taylor-Johnson, joka on aiemmin ohjannut muun muassa John Lennonista kertovan Nowhere Boyn. Ohjaajan ensikosketus Winehouseen tapahtui hänen työskennellessään Lontoossa samoihin aikoihin, kuin laulaja aloiteli uraansa.

– Näin hänen esiintyvän kykykilpailussa Ronnie Scottin Jazz Clubissa Sohossa. Oli heti selvää ettei hän ollut vain lahjakas, hän oli nero, Taylor-Johnson kuvaili tiedotteessa.