Virosta löytyi jättimäinen määrä Suomesta varastetuksi epäiltyjä työkaluja

Ohhoh! · Tim Isokivi

Viron poliisi on takavarikoinut suuren määrän työkaluja, joiden epäillään olevan Suomesta varastettuja. Ne löydettiin lauantaina 14. tammikuuta Tallinnan satamassa poliisin tarkastettua kaksi maahan laivalla saapunutta ajoneuvoa.

Poliisi uskoo, että työkalut on varastettu rakennustyömailta Suomesta. Viron poliisin jakamissa kuvissa nähdään valtava määrä erilaisia työkaluja, jotka löydettiin satamassa pysäytetystä pakettiautosta.

– Kerättyjen tietojen perusteella oli syytä tarkastaa kaksi Viroon laivalla saapunutta ajoneuvoa eilen kello 15.30. Kahdella autolla matkusti viisi romanialaista, jotka tunsivat toisensa, matkusti kahdella ajoneuvolla. Yhdestä ajoneuvosta löydettiin satoja työkaluja, joiden tiedetään olleen Suomessa varastettuja, kertoi Viron poliisin ja rajavartiolaitoksen yhteyshenkilö Jane Pedaski Delfi-lehden mukaan.

Poliisi pidätti tapaukseen liittyen viisi ihmistä. Työmaamurtojen on kerrottu lisääntyneen Suomessa viime kuukausien aikana. Varastetut työkalut tullaan Delfi-lehden mukaan toimittamaan takaisin Suomeen.