Marvel-tähti Jeremy Renner kotiutui sairaalasta – pahin on jo takana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muun muassa Marvel-elokuvista tunnettu näyttelijä Jeremy Renner kiidätettiin uutenavuotena sairaalaan. Hän joutui vakavaan onnettomuuteen auratessaan lunta kotonaan. Nyt tähti on päässyt vihdoin kotiutumaan sairaalasta.

Renner kertoi kotiutumisesta sosiaalisessa mediassa maanantaina. Näyttelijä kommentoi Twitterissä julkaisua, joka koski hänen tähdittämänsä Mayor of Kingstown -sarjan sunnuntaina Yhdysvalloissa alkanutta uutta tuotantokautta.

– Olin toipumisen aikana tuntemastani aivosumusta huolimatta erittäin innoissani päästessäni katsomaan toisen kauden ensimmäisen jakson kotona perheeni kanssa, Renner kirjoitti.

Rennerin jalat ja rintakehä olivat joutuneet hänen lumiauransa ruhjomaksi onnettomuuden yhteydessä. Sairaalassa tehohoitoon joutuneelle näyttelijälle suoritettiin kaksi leikkausta. Viime viikolla Renner kertoi Instagramissa ikävöivänsä jo kotiaan ja kehotti naapureitaan muistamaan turvallisuuden lumimyrskyn keskellä.