Helsingin Senaatintorille nousee ensi kesänä suurterassi

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vaikka vuosi on vielä alussa, suunnitellaan tulevaa terassikesää jo täydellä tohinalla. Helsingissä päästään jälleen tänä kesänä nauttimaan juomista, ruoista ja kesäisestä tunnelmasta keskeisellä paikalla.

Helsingin Senaatintorille on jälleen nousemassa tänä vuonna suurterassi. Helsingin kaupunkitilat -yhtiö on tehnyt Helsingin kaupungin kanssa monivuotisen aluevuokrasopimuksen Senaatintorista. Vuokrasopimus on kesille 2023-2026, ja teratoiminta ajoittuu kesä-elokuulle.

Kaupunkitilat etsii parhaillaan terassin operaattorina toimivaa yhteistyökumppania. Siltä edellytetään muun muassa ruoka-alan tunetemusta, laajoja verkostoja, kokemusta tapahtumatuotannosta ja sitoutumista monivuotiseen sopimukseen.

Senaatintorilla toimi Kaupunkitilojen tuottama jättiterassi myös vuonna 2020. Vuonna 2021 terassi nousi Kasarmintorille. Kesällä 2022 jättiterassi jäi Helsingissä toteutumatta, vaikka sellaista suunniteltiin Hietalahden torille.