Kyllä tekevälle töitä riittää – näillä aloilla eniten tarjontaa

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Suomen suurin työnhakupalvelu Duunitori kertoo, että pelkästään sen tarjoamalla alustalla on avoinna noin 47.000 työpaikkaa tällä hetkellä. Todellisuudessa työmarkkinat tarjoavat avoimia työpaikkoja huomattavasti enemmän, koska osa työnantajista hakee yhdellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tilastojen mukaan Suomessa oli vuoden 2022 lopussa vajaat 260.500 työtöntä työnhakijaa.

Eniten avoimia työpaikkoja on ollut tarjolla alkuvuodesta 2023 sosiaali- ja hoiva-alalla. Alan työpaikkailmoituksia on julkaistu Duunitorilla tänä vuonna jo yli 10.000. Tarve tekijöistä on tasaisessa kasvussa. Vuoden 2022 tammikuussa alan ilmoituksia julkaistiin reilut 10 prosenttia vähemmän. Rakennusalan työpaikkailmoituksia on alkuvuoden aikana julkaistu Duunitorilla yli 8.700 kappaletta, mikä on toiseksi eniten kaikista aloista.

Näillä aloilla oli eniten avoimia työpaikkailmoituksia alkuvuonna 2023:



1. Sosiaali- ja hoiva-ala



2. Rakennusala



3. Myynti- ja kaupan ala



4. Teollisuus- ja teknologia



5. Ravintola- ja matkailuala



6. Julkinen sektori ja järjestöt



7. Asennus, huolto ja puhtaanapito



8. Terveydenhuoltoala



9. Kuljetus logistiikka ja liikenne



10. Asiantuntijatyöt ja konsultointi