Koiria käytetään nyt deittihoukuttimina – auttavat saamaan seuraa

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Koiranomistajat käyttävät lemmikkejään hyväksi löytääkseen romantiikkaa elämäänsä. Joka viides koiranomistaja on paljastanut hyödyntäneensä karvaturriaan rakkauden löytämiseen.

Tuoreessa kyselyssä tuhat koiranomistajaa kertoi lemmikkinsä hyödyntämisestä treffailun maailmassa. Noin 20 prosenttia vastaajista myöntää, että on esitellyt koiransa toiselle ihmiselle toivoen, että se lähentäisi heitä romanttiseen suhteeseen. Miehet käyttävät koiriaan todennäköisemmin romanssin apuna kuin naiset.

Lähes neljännes miehistä uskoo, että heidän lemmikkinsä ovat auttaneet heitä saamaan naisen treffeille kanssaan. Keino ei ole huono. Peräti 62 prosenttia lemmikkieläinten omistajista kertoo, että heidät on pysäytetty kadulla koiransa takia. Tämä ei haittaa, sillä 73 prosenttia myöntää nauttivansa koiran antamasta lisähuomiosta.

– Treffisovellukset ovat täynnä selfieitä lemmikkien kanssa, joten ei ole yllätys, että niin monet ihmiset sanovat koiransa auttaneen heitä löytämään deitin. Koirat ovat söpöjä, mutta sen lisäksi henkilö, joka selvästi rakastaa lemmikkiään, on välittävä ja myötätuntoinen, eli omaa erinomaisia ominaisuuksia mahdollisille treffeille, tutkimuksen teettänyt Lottoland.co.uk-sivusto kertoo London Economic -sivuston mukaan.