Treenien kellonajalla on merkitystä – tähän aikaan rasvaa palaa eniten

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Uusi ruotsalainen tutkimus on paljastanut, että aamuharjoittelu polttaa kehon rasvaa tehokkaammin kuin harjoittelu myöhemmin päivällä. Uuden hiirillä tehdyn tutkimuksen mukaan fyysinen aktiivisuus varhain päivällä voi lisätä rasva-aineenvaihduntaa.

Tutkimuksessa havaittiin, että varhaisessa vaiheessa tapahtunut aktiivisuus lisää aineenvaihduntaa. Tämä tarkoittaa ihmisten kohdalla aamutreeniä. Asiantuntijoiden mukaan fyysinen aktiivisuus eri vuorokaudenaikoina voi vaikuttaa kehoon eri tavoin, koska biologiset prosessit riippuvat solujen vuorokausirytmeistä ja kehon sisäisestä kellosta.

– Tuloksemme viittaavat siihen, että myöhäinen aamuharjoitus voisi olla tehokkaampaa kuin myöhäinen iltaharjoitus aineenvaihdunnan ja rasvanpolton tehostamisessa. Jos näin on, tämä tieto voi osoittautua arvokkaiksi ihmisille, jotka ovat ylipainoisia, professori Juleen Zierath Ruotsin Karolinska Institutetista sanoi.