Ensimmäisen sukupolven iPhone huutokaupattiin ennätyshintaan – lähes 60 000 euroa

Digi · Tim Isokivi

Ensimmäisen sukupolven iPhone edustaa jo auttamattomasti vanhentunutta älypuhelinteknologiaa. Se ei kuitenkaan varakkaimpia keräilijöitä haittaa, mikäli puhelin on hyväkuntoinen. Nyt Yhdysvalloissa on myyty 8 gigan muistilla varustettu vanha iPhone ennätyshintaan.

Huutokauppakamari LCG Auctions myi viikonloppuna vuonna 2007 ilmestynyt ensimmäisen sukupolven iPhone. Sen myyntihinnan odotettin kohoavan 50 000 dollarin eli noin 47 000 euron paikkeille. Puhelin kuitenkin myytiin 27 huudon jälkeen lopulta 63 356 dollarin, eli lähes 60 000 euron hintaan.

Huutokaupan loppuhinnan suuruuteen vaikutti yksi keräilijöille merkittävä asia. Älypuhelin oli alkuperäisessä pakkauksessa, jonka muovikelmukin oli edelleen ehjä. Mistä tahansa komeron perällä pölyä keräävästä vanhasta iPhonesta ei siis todennäköisesti saa aivan samanlaisia summia.