Passien ja henkilökorttien ulkoasu uudistuu – näin ne muuttuvat

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisten passien ja henkilökorttien ulkoasu muuttuu tänä keväänä. 13. maaliskuuta alkaen myönnettävien asiakirjojen kuvituksessa ammennetaan maaliskuusta alkaen Saaristomeren kuvankauniista luonnosta. Asiasta tiedotti Poliisihallitus.

Kuvituksen uudistumisen lisäksi passien kannessa on jatkossa uusi, oranssi väri, ja henkilökorteissa kasvokuva on aiempaa suurempi. Passien kansi tulee olemaan myös totuttua minimalistisempi. Sekä passeihin että henkilökortteihin tulee koneellista lukua helpottava 2D-viivakoodi, joka korvaa henkilökorttien aiemman 1D-viivakoodin.

Uudistus liittyy Poliisihallituksen mukaan passien, henkilökorttien ja oleskelulupien valmistamista ja toimittamista koskevaan uuteen sopimukseen. Sen myötä pika- ja express-lähetykset otetaan passien lisäksi käyttöön myös henkilökorteille. Uudistuksilla ei ole vaikutusta jo myönnettyjen passien, henkilökorttien tai oleskelulupa-asiakirjojen voimassaoloon.