Suomeen iskee keskiviikkona kunnon lumipyry – ajokeli huononee

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuluvaa viikkoa vietetään koko Suomessa lumisissa ja kylmissä keleissä. Eteläiseen Suomeen saapuu keskiviikkona lumipyry, joka voi vaikuttaa myös maan keskiosassa. Lunta voi tulla etelässä yli 10 settiä, paikoin jopa 15 senttiä.

– Lunta sataa puuskaisen itätuulen kera ja ajokeli muuttuu huonoksi. Etenkin keskiviikkoaamuna kannattaa varautua etelässä monin paikoin lumipyryn heikentämiin ajo-olosuhteisiin. Lisäksi tuuli lisää pakkasen purevuutta, meteorologi Joonas Koskela kertoo Forecan sivuilla.

Lumen lisäksi suomalaisia koettelee kiristyvä pakkanen. Talven pakkasennätys rikottiin maanantaina Utsjoella, jossa mitattiin -35 astetta. Pakkasennätyksen rikkoontuminen vasta maaliskuussa on harvinaista.

Ilmatieteen laitoksen mukaan talven alin lämpötila on mitattu maaliskuussa digitoitujen tilastojen aikana vain vuosina 1972, 1981 ja 2013. Talven alin lämpötila mitataan tyypillisimmin tammikuussa. Tämän talven pakkasennätys voi paukkua pian uudelleen kylmyyden jatkuessa.

Loppuviikolle ennustetaan kireitä yöpakkasia etenkin pohjoiseen. Lisäksi viikonloppuna Suomeen voi saapua uusi voimakas matalapaine lumipyryineen.