Kansainvälinen suihinottopäivä lähestyy – näin vaikutat siemennesteen makuun

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ensi viikon tiistaina vietetään kansainvälistä pihvi- ja suihinottopäivää. Päivä on vastaisku kuukautta aiemmin vietetylle ystävänpäivälle, jonka ympärille on perinteisesti rakentunut yltiöromanttinen sävy. Maaliskuussa vietettävä päivä on keskittynyt toimintaan. Päivä on myös satiirinen, joten siitä on turha pahoittaa mieltään.

Ideana on, että naiset valmistavat miehilleen herkullisen pihvin ja antavat sen jälkeen tajunnanräjäyttävän poskihoidon. Kukapa mies ei pitäisi suihinotosta ja hyvästä ruoasta? Jokaisessa meissä on varmasti sen verran hedonistin vikaa, että hyväksyy ne osaksi elämäänsä – ja vieläpä juhlapäivän nimissä. Jo muinoin äitimamma opetti, että miestä ei pidä koskaan päästää ulos vatsa tyhjänä tai kivekset täynnä. Nyt hoidetaan molemmat.

Jos tästä artikkelista ei vielä ole mennyt pipo liian kireälle, niin seuraavaksi avarakatseisille lukijoillemme opastetaan, miten miehet voivat vaikuttaa oman siemennesteensä makuun. Olemme antaneet ohjeet tajunnanräjäyttävään poskihoitoon jo aiemmin täällä. Nyt jalostetaan vuorostaan makua. Tärkein lähtökohta koko toiminnalle on hygieenisyys ja se, että sukuelin on puhdas.

Jokaisella miehellä on ominaismakunsa, mutta elintavat ja ruokavalio määrittelevät pitkälle sitä, onko siemenneste kitkerää, hapanta vai makeaa. Toisinaan se voi olla myös suolaista tai jopa metallista. Ruoka, alkoholi ja kahvi vaikuttavat makuun aina. Kitkeryyttä lisäävät valkosipuli ja muut sipulit, kaalit, salaatit sekä liha- ja maitotuotteet.

Sen sijaan useat terveysartikkelit lupaavat, että siemennesteen maku muuttuu suloisemmaksi hedelmien, erityisesti ananaksen, papaijan ja appelsiinin avulla. Myös kaneli ja muskottipähkinä antavat oman säväyksensä makuun. Tietyt hedelmät eivät ainoastaan poista siemennesteen luonnollista katkeruutta, vaan ne voivat myös parantaa myös fyysistä terveyttä. Tässä on vielä reilusti päiviä aikaa tyhjentää hedelmäkoria yhteisen hyvän nimissä.