Nuorten spiritismikokeilu päättyi katastrofiin – 28 joutui sairaalaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmiset kiinnostuvat joskus yliluonnollisista, kun henkimaailma ja maailmankaikkeuden merkitys nousevat ajatuksiin. Länsimaisessa kulttuurissa opetetaan uskomaan hyvään ja pahaan, vaikkakin uskonnon merkitys elämälle on yleisesti vähentynyt viime vuosien aikana. Toisinaan ihmiset yrittävät ottaa yhteyttä tuonpuoleiseen tai yliluonnolliseen.

Henkiä yritetään tavoittaa muun muassa spiritismin avulla. On olemassa viihteellistä spiritismiä ja vakavamielisempää spiritualismia. Osa ihmisistä sanoo, että henkimaailman asioilla ei kannattaisi leikkiä missään muodossa – edes huvin vuoksi. Suosituin tapa spiritismin kokeilemiseen lienee jonkinlaisen laudan tai pöydän käyttäminen. Kuuluisin on Ouija-lauta, jonka avulla on kerrottu saavan viestejä etenkin demoneilta ja kuolleilta.

Nyt eräs leikkimielinen lautakokeilu on päättynyt katastrofiin. Raportin mukaan 28 koulutyttöä on joutunut sairaalaan ahdistuskohtauksen vuoksi. Heidän väitetään leikkineen Ouija-laudoilla. Jam Pressin ja New York Postin mukaan tytttöjen kerrotaan kärsineen pyörtymisen, ahdistuneisuuden ja useiden oireiden merkkejä Galerasin oppilaitoksessa.

Tytöt vietiin sairaalaan. Heidän vanhempansa ja opettajansa olivat mukana. Tyttöjen diagnoosista ei ole kerrottu julkisuuteen enempää. Yksi sairaalan vastaanotossa työskentelevä äiti parahtaa, että pyörtyneitä lapsia tuodaan ensiapuun päivittäin vähintään neljä kappaletta. Hän vetoaa vanhempiin, että he tietäisivät, mitä lapset tekevät. Koulu odottaa lääketieteellisiä diagnooseja ennen lisätietojen antamista.