Tuntematon henkilö ylitti Suomen rajan luvattomasti – käveli jäitä pitkin maahan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on tutkinut tapausta, jossa tuntemattoman henkilön epäillään kävelleen sunnuntaina 5. maaliskuuta Suomesta Venäjälle järvenjäätä pitkin Parikkalan Joukionsalmen alueelta. Rajavartiosto on käynnistänyt tapauksesta esitutkinnan valtionrajarikoksesta.

Esitutkinnan perusteella henkilön on todettu kävelleen Joukionsalmen kohdalta jäälle ja edelleen jäätä pitkin suoraan Suomesta Venäjälle. Kaakkois-Suomen ja Viipurin alueen rajavaltuutetut ovat olleet yhteydessä tapauksen johdosta. Kaakkois-Suomen rajavartiostolla on epäilys luvattomasta rajanylityksestä epäillyn henkilöllisyydestä.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on avannut alkuvuoden aikana 10 esitutkintaa valtionrajarikoksesta. Näistä tapauksista yhdeksässä henkilö on saapunut Suomeen puutteellisilla matkustusasiakirjoilla tai kokonaan ilman matkustusasiakirjoja. Joukionsalmen suunnalla havaittu tapaus oli ensimmäinen tapaus tänä vuonna, jossa epäilty valtionrajarikos on tapahtunut rajanylityspaikkojen ulkopuolella.