Paavi Franciscus joutui sairaalaan – vakava hengitystieinfektio

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Paavi Franciscus on viettänyt muutaman päivän sairaalassa saadakseen hoitoa hengitystieinfektioon. Kyse ei kuitenkaan ole koronaviruksesta. Hänet vietiin tutkimuksiin Rooman Gemellin sairaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi.

Tiedottaja Matteo Bruni ilmoitti, että 86-vuotias paavi tarvitsee hoitoa nyt päivien ajan. Testien mukaan katolisen kirkon miehellä on hengitystieinfektio. Useat maailman johtohahmot ovat ilmaisseet myötätuntonsa ja rukoilleet paavin toipumisen puolesta.

– Paavi Franciscus on liikuttunut monista saaduista viesteistä ja ilmaisee kiitollisuutensa läheisyydestä ja rukouksista, Matteo Bruni kiitteli Vatican Newsissa.

Paavi Franciscukselta poistettiin nuorena yksi osa keuhkoistaan hengitystietulehduksen vuoksi ja osa paksusuolesta vuonna 2021 diverkuliitin seurauksena. Hän sanoi tammikuussa, että jälkimmäinen sairaus oli palannut, mutta hän ei ollut liian huolissaan, ja hän syytti sitä painonsa noususta. Hän on myös käyttänyt pyörätuolia yli vuoden polven nivelsiteiden kiputilojen ja pienen murtuman vuoksi. Viime aikoina hänet on nähty kävelevän kepin kanssa.