Makeanhimoinen karhu murtautui autoon – joi 69 tölkillistä limua

Suomessa tulee harvemmin ilmi tapauksia, joissa karhut olisivat murtautuneet autoihin ja koteihin. Pohjois-Amerikassa ihmisten herkkuihin mieltyneet karhut eivät kuitenkaan selvästi ole yhtä ujoja.

------

Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa asuva Sharon Rosel heräsi eräänä yönä koiransa haukuntaan. Katsoessaan ulos hän huomasi karhun murtautuneen autoonsa ikkunan kautta. Karhu oli päässyt käsiksi autoon yöksi säilöttyihin limonaditölkkeihin.

– Se joi massiivisia määriä limpparia, Rosel kuvaili CBC News -uutissivustolle.

Roselin mukaan karhu tyhjensi jopa 69 tölkillistä limonadia. Erityisesti eläin vaikutti mieltyneen appelsiinin makuiseen Orange Crush -juomaan. Murron seurauksena auton ikkuna oli säpäleinä ja sen penkit revittyjä ja tahmean juoman peittämiä.

– En olisi osannut arvata, että karhut kykenevät haistamaan virvoitusjuoman tölkin läpi, Rosel totesi.