Perinteiset vappuherkut pitävät pintansa – simaa myydään päivässä jopa 200 000 litraa

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vappua vietetään monissa kodeissa perinteisistä herkuista nauttien. Siman, munkkien, nakkien ja perunsalaatin kaltaisten tuotteiden menekki on vapun alla moninkertaista tavanomaseen myyntipäivään verrattuna.

Vappu on ainakin S-ryhmän ruokakaupoissa vuoden neljänneksi vilkkain juhlapyhä. S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa kertoo tiedotteessa isoimman myyntipiikin sijoittuvan yleensä vappuaatolle tai sitä edeltävälle päivälle. Tänä vuonna kovimpia myyntipäiviä ennustetaan olevan perjantai ja lauantai.

Perunasalaattia myydään vappupäivää edeltävien kahden päivän aikana yli kymmenkertainen määrä kuin vuoden muina päivinä keskimäärin. Uudenvuoden alla perunasalaatin menekki on tosin vappuakin suurempaa. Simaa myydään yli 200 000 litraa päivässä vapunpäivää edeltävien kahden päivän aikana.

– Nakkien myynti puolestaan lähes nelinkertaistuu, ja hampurilais- ja hotdog-sämpylöiden myynti kolminkertaistuu. Valmiita munkkeja puolestaan myydään vapun alla seitsemänkertaisesti kuin vuoden muina päivinä keskimäärin, Oksa paljastaa.

Myyntidatan perusteela vappuherkkuja leivotaan Etelä- ja Länsi-Suomessa itse vähemmän kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Tippaleipien menekki on puolestaan pohjoisissa maakunnissa pienempää kuin etelässä.