Sharon Osbourne myöntää: Kauneusleikkaus meni överiksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Televisiopersoona Sharon Osbourne on puhunut useista kauneusleikkauksistaan vuosien ajan. Nyt TalkTV-juontaja on päättänyt lopettaa leikkaukset, koska hänen viimeisin toimenpide meni överiksi. Hän näytti omien sanojensa mukaan kuningas kykloopilta.

– Minä todellakin ylitin rajan viimeisellä kasvojenkohotuksella, ja päätin, että en ota yhtään enempää, 70-vuotias nainen kertoi The Sunille.

Viimeisin kasvojenkohotus kesti viisi ja puoli tuntia ja sai hänet tuntemaan olonsa hirvittäväksi. Tämä oli Osbournen mukaan viimeinen pisara. Iso-Britannian Birminghamissa varttunut rocktähti Ozzy Osbourne on asunut vuosikymmenten ajan Yhdysvalloissa vaimonsa Sharonin kanssa. Pari suunnittelee muuttavansa takaisin Brittein saarille, mutta heidän lapsensa vastustavat ajatusta.