Vuokralaiset halusivat vuokranalennuksen – alastomana kekkuloinut vuokraisäntä syynä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Saksalainen tuomioistuin päätti keskiviikkona, että alasti aurinkoa ottanut vuokranantaja ei ollut syy vuokralaisten vuokranalennuksiin Franfurtissa sijainneessa kiinteistössä. Vuokranantaja nosti oikeusjutun hänen omistamassaan kiinteisössä vuokralla ollutta henkilöstöyritystä vastaan, koska se oli kieltäytynyt maksamasta vuokraa toimistotilasta. Syynä oli pihalla alasti aurinkoa ottanut vuokraisäntä.

Frankfurtin tuomioistuin hylkäsi yrityksen perustelut ja totesi, että vuokrakiinteistön käyttökelpoisuutta ei heikentänyt se, että kantaja oli alastomana pihalla. Tuomioistuin totesi päätöksessään, että se ei voinut nähdä alastomuutta asiana, mikä perustelisi kiinteistön olevan sopimaton tarkoituksenmukaiseen käyttöön.

Tuomioistuin oli kuitenkin todennut, että henkilöstöyhtiöllä oli ollut oikeus alennettuun vuokraan kolmen kuukauden ajan lähiössä tapahtuneiden meluisten rakennustöiden vuoksi, mutta ei alastomana esiintyneen vuokranantajansa vuoksi. Tuomari totesi päätöksessä, että aurinkoa ottanut vuokranantaja näkyi vuokratyötilasta vain, jos joku kumartui ja kurottautui katsomaan ikkunasta.

– Kantaja kertoi uskottavasti, että hänellä oli aina kylpytakki, jonka hän riisui vasta juuri ennen aurinkotuolia, tuomioistuin sanoi Sternin mukaan.