Humalainen nuori kiipesi junavaunun katolle Tampereella – ripeä toiminta pelasti hengen

Ohhoh! · Tim Isokivi

Tampereella todistettiin maanantaina vaarallista tilannetta. Kaksi päihtynyttä nuorta oli kiipeillyt junavaunun katolle, riskeeraten henkensä. Onnettomuudelta kuitenkin vältyttiin Finntrafficin raideliikenteenohjauksen liikenneohjaajan ansiosta.

Liikenneohjaajat olivat havainneet Tampereen aseman laiturialueella neljä nuorta. Kaksi nuorista lähti kiipeämään raakapuujunan päälle hetken mielijohteesta. Liikenneohjaaja oli pikaisesti yhteydessä Fintrafficin käyttöksekseen ja pyysi välitöntä jännitekatkoa.

Jännitteet katkesivat juuri, kun toinen nuorista oli noussut seisomaan puukuorman päälle. Fintrafficin mukaan kiipeäminen olisi voinut koitua hengenvaaralliseksi, sillä ajolangan 25 000 voltin jännitteesta voi jo lähellä ollessa saada tappavan valokaaren. Paikalle hälytetty vartija saattoi nuoret pois alueelta.

– Voidaan sanoa, että kyseisen henkilön, tai jopa kahden, henki pelastui meidän henkilöstömme ripeän ja esimerkillisen toiminnan ansiosta. Henkilövahinkoja ei onneksi myöskään sattunut, kertoo liikenteenhallinnan päällikkö Elias Korkala tiedotteessa.