Clint Eastwood on jo 92-vuotias – aikoo ohjata vielä yhden elokuva

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkän ja menestyksekkään uran Hollywoodissa tehnyt Clint Eastwood tunnetaan paitsi näyttelijänä, myös ohjaajana. Jo 92 vuoden ikään ehtinyt tähti suunnittelee ohjaavansa vielä yhden elokuvan. Eastwoodin seuraava elokuva kantaan imeä Juror No. 2. Elokuvan keskiössä on murhaoikeudenkäynnin valamiehistön jäsen, joka huomaa saattaneensa aiheuttaa uhrin kuoleman.

Eastwoodin roolihahmon täytyy joko pelastaa oman nahkansa tai paljastaa totuus tapauksesta. Juror No. 2 -elokuvan päärooleissa nähdään tuoretta Renfield-elokuvaa tähdittävä Nicholas Hoult ja Herediatory-kauhuelokuvasta tunnettu Toni Collette. Elokuvan kuvaukset on Variety-lehden mukaan määrä aloittaa kesäkuussa. Eastwood on tuolloin 93-vuotias.

Kovaotteisista lännenelokuvista ja Likainen Harry -elokuvasarjasta tunnettu Eastwood on viihtynyt viime vuosina enemmän kameran takana kuin edessä. Hän näytteli kuitenkin pääroolia viimeisimmässä ohjaustyössään , vuonna 2021 ilmestyneessä elokuvassa Cry Macho.