Kyykäärme rauhoitetaan Suomessa – uusi laki voimaan kesäkuussa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessa astuu voimaan 1. kesäkuuta uusi luonnonsuojelulaki. Sen myötä kyykäärme rauhoitetaan Suomessa ensimmäistä kertaa historian aikana. Kyy on ollut jo rauhoitettu muissa Länsi-Euroopan maissa.

Kyytä ei saa jatkossa tappaa perusteetta eikä sen elämää häiritä. Pihapiirissä olevan tai ihmiselle tai kotieläimelle vaaraa aiheuttavan kyyn saa ottaa kiinni ja siirtää pois. Kyyn tappaminen on sallittua, mikäli se ei onnistu.

Kyy on Suomen ainoa myrkkykäärme. Sen purema ei tyypillisesti ole hengenvaarallinen terveelle aikuiselle ihmiselle. Mahdollisen pureman tapahtuessa on kuitenkin syytä hakeutua nopeasti sairaalahoitoon.

Kyyhyn on liitetty Suomessa historian aikana lukuisia myyttejä ja pelkoja. Kyseessä on kuitenkin hyödyllinen osa Suomen luontoa, ja ne esimerkiksi syövät jyrsijöitä, jotka kantavat ihmiselle haitallisia tauteja levittäviä puutiaisia. Kyy on Suomessa elinvoimainen, mutta sen kanta on laskemassa.