Renny Harlin ja Kiss-rokkari Gene Simmons yhteistyössä – Renny ohjaa uuden haielokuvan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisohjaaja Renny Harlinilla on monta rautaa tulessa. Työn alla ovat muun muassa The Strangers ja Komisario Palmu -elokuvat. Projektien määrä on kasvamassa, sillä Harlin lyöttäytyy yhteistyöhön Kiss-yhtyeestä parhaiten tunnetun Gene Simmonsin kanssa.

Simmons on perustanut yhdessä tuottaja Gary Hamiltonin kanssa Simmins/Hamilton Prods. -tuotantoyhtiön. Variety-lehden mukaan tavoitteena on tuottaa 25 elokuvaa seuraavien viiden vuoden aikana. Ensimmäinen vihreää valoa saanut elokuva on Deep Water, jonka Harlin ohjaa.

Deep Wateria kuvaillaan selviytymistrilleriksi, jossa pakkolaskun tehneen lentokoneen matkustajat joutuvat taistelemaan hengessään haiden keskellä. Elokuvan tuotanto on tarkoitus aloittaa myöhemmin tänä vuonna.

– Olen saavuttanut suurimmat menestykseni työskennellessäni lentokoneiden tai haiden kanssa. Niiden yhdistäminen hahmojohdanteisessa toimintaseikkailussa on unelmien täyttymys. En malta odottaa, että voin viedä yleisön heidän elämänsä pelottavimmalle lentomatkalle, Harlin kuvaili.