Billie Eilish erosi – suhde muusikon kanssa kesti alle vuoden

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Billie Eilish viettää jälleen sinkkuelämää. Suositun poptähden on paljastettu eroneen poikaystävänsä, muusikko Jesse Rutherfordin kanssa. Erouutisen vahvisti TMZ-sivustolle Eilishin edustaja.

– Voimme vahvistaa Billien ja Jessen eronneen hyvässä hengessä ja pysyvän hyvinä ystävinä. Kaikki pettämishuhut ovat perättömiä. Molemmat ovat parhaillaan sinkkuja, edustaja kertoi.

21-vuotias Eilish ja 31-vuotias Rutherford vahvistivat suhteensa marraskuussa, joskin asiasta liikkui huhuja jo aiemmin. Pariskunta nähtiin viimeksi julkisesti yhdessä huhtikuussa Coachella-festivaaleilla. Eilish osallistui toukokuun alussa Met-gaalaan yksin.

Eilish on jo nuorella iällä julkaissut lukuisia menestyskappaleita ja voittanut muun muassa Grammy-palkintoja. Rutherford tunnetaan The Neighborhood-yhtyeen laulajana, minkä lisäksi hän on tehnyt soolouraa. Eilish on seurustellut aiemmin näyttelijä Matthew Tyler Vorcen janssa ja Rutherford puolestaan malli Devon Lee Carlsonin kanssa.